Viime vuonna upean nousun listoille tehnyt Ira aloittaa Mustaa valkosella -klubikiertueensa maaliskuun puolessa välissä. Kiertueelle on saatu kaksi lisäpäivää ja upeaääninen artisti nähdään nyt myös kotikaupunkinsa Tampereen Bar IHKUSSA lauantaina 26.4.2025 sekä Ylivieskan 10Kerhossa lauantaina 10.5.2025. Tampereen konsertin lipunmyynti on käynnissä, Ylivieskan pääsyliput myydään ovelta keikkapäivänä.
Kotimaan lupaavimpiin pop/rock-artisteihin lukeutuvan Iran tulevalla Mustaa valkosella -kiertueella kuullaan ensi kertaa livenä Iran myöhemmin tänä vuonna julkaistavan debyyttialbumin vielä julkaisemattomia kappaleita sekä hänen jo hiteiksi muodostuneita singlejään. Laulut heräävät eloon esitettynä livenä koko bändin kanssa, ja myös vanhat kappaleet saavat hienot uudet rock-sovitukset.
Viime vuonna upean nousun niin Spotify-sijoilla kuin radiosoitoissa tehneen Iran Mustaa valkosella -kiertue alkaa 15. maaliskuuta Kuusankosken Pato Areenalta, jossa hän esiintyy Uniklubin lämmittelijänä. Kiertue päättyy Ulvilan Runvila Rockiin 24. toukokuuta. Uusien keikkapäivien myötä kiertue vierailee nyt yhteensä kymmenellä suomalaispaikkakunnalla.
The Voice Of Finlandin finalistina tutuksi tullut tamperelainen Ira tekee musiikkia suurella sydämellä, oman mielensä mukaan. Indie Awards 2025 Vuoden iskelmä -ehdokkuuden ansainnut Ira julkaisee musiikkia independent-artistina ja sanoittaa sekä säveltää kappaleensa pääosin itse. Upeaäänisen Iran Mitä sä odotat, Totuta ja Hei Tyttö -singlet ovat kukin keränneet jo yli miljoona striimiä.
Mustaa valkosella -kiertue
15.03.2025 Pato Areena, Kuusankoski (Uniklubin kanssa)
22.03.2025 Bar m’UKI, Uusikaupunki
29.03.2025 Poppari, Jyväskylä
11.04.2025 Suistoklubi, Hämeenlinna
12.04.2025 Semifinal, Helsinki
26.04.2025 Bar IHKU, Tampere UUSI KONSERTTI
03.05.2025 Maxim, Kuopio
10.05.2025 10Kerho, Ylivieska UUSI KONSERTTI
17.05.2025 Ylöjärven Klubi, Ylöjärvi
24.05.2025 Runvila Rock, Ulvila